Pohjanummen Petri Ruusunen on 4-vuotias (s. 8. toukokuuta 2017) suomenhevosori, suunnilleen 162cm korkea ja väriltään punaruunikko. Pete on yleispainotteinen: heA; 120cm; 100cm; CIC1. Ruusunen on rekisteröity VRL:oon, rekisterinumerolla VH17-018-0996. Petrin omistaa Aino Hautamäki, VRL-14510 ja Petri asuu tällä Pyökkihovissa.

 

SV-II, KV-II

Pohjanummen Petri Ruusunen on mielenkiintoinen nuori tapaus. Oriilta löytyy omaa tahtoa ja halua ja päättäväisyyttä vaikka muille jakaa. Petri on omalla tavallaan todella hyvä hevonen, mutta kasvattajalta jäi käytöstavat opettamatta ja niiden kanssa saakin orin kanssa pelleillä – ei ihme, ettei se alkuun meinannut kelvata kellekään. Ruusunen on hyvin temperamenttinen eikä se anna ihmisten tai hevosten kävellä ylitseen, mutta ei se itsekään yritä ihmisiä pahemmin pomotella. Kunhan sen kanssa oppii elämään sulassa sovussa ja yhteisymmärryksessä niin kaikki toimii kuin rasvattu.

 

Taluttaessa saa varoa, ettei ori pomppaa yhtäkkiä päälle tai vastaavasti täysillä poispäin taluttajasta keksiessään jotain mielenkiintoisempaa tekemistä kuin kävelemistä. Satula selässä ja suitset päässä se osaa kävellä ihan normaalisti, mutta riimussa ei todellakaan. Julkisilla paikoilla (kisapaikat tms.) kannattaa suosiolla käyttää suitsia, sillä muuten Pete pistää elämän – ja kisapaikan – risaiseksi. Riimun kanssa helpoin valinta on ketjunaru ja ketju turvan päälle tungettuna, että Petrin kontrolloiminen olisi edes vähän helpompaa. Kävelylenkeillä maastossa Pete käyttäytyy kyllä paremmin, kun se on sen mielestä muutenkin niin paljon mukavampaa.

 

Hoidettaessa kannattaa myös olla varuillaan – Ruususesta ei koskaan tiedä mitä se keksii tekemistä. Jos vain mahdollista ja säät sallivat, ori on parasta hoitaa ulkona hoitopuomiin kiinnitettynä. Jos tallissa on pakko olla, niin ehdottomasti käytävällä tai vesiboksissa, sillä muuten Petri tylsistyy ja alkaa todellisesti riehumaan. kerran ori onnistui rikkomaan viereisen karsinan seinän seotessaan täysin. Ori on hyvin tarkka omasta alueestaan ja sen karsinaan ei ole asiaa ilman herkkuja, tai niin ainakin sen pitäisi orin mielestä mennä. Kun Petri näkee satulan nousevan hoitajan käsille se rauhoittuu todellisesti, sillä Petri on melkoinen työmyyrä!

 

Sileällä Petri toimii melkoisen hyvin, mutta on se ehdottomasti esteillä parempi. Siltä löytyy liikettä ja vauhtia, eikä mikään järkytä hevosen varmaa olemusta edes maastoesteillä. Koulutreenissä ratsastajan pitää olla tarkka siitä, mitä tekee, sillä Petri luistaa töistä jos sitä ei pakota tekemään tehtäviä tosissaan. Ori osaa oikeasti paljon kaikkea ja se on taitava, mutta ei sitä huvita tehdä mitään jos ratsastajakaan ei tee töitä suunnilleen samaa määrää. Ori herää hieman hitaasti, mutta hyvien verryttelyjen jälkeen raipat ja kannukset kannattaa hylätä heti kentän reunalle, sillä jos Petriä aktivoi liikaa ratsastuksen aikana, sillä keittää herkästi yli ja tämä johtaakin sitten yleensä ryöstämiseen ja ratsastajan pudottamiseen.

 

Esteillä Petri on siedettävä, mutta ainakin sillä on ihan mielettömän hyvä hyppytyyli ikäisekseen. Oriilla on estesilmää ja se antaa kyllä ratsastajan virheet anteeksi, mutta kun se on samalla todella vaikea hevonen, jota pitää samalla komentaa ja ratsastaa eteenpäin JA pidättää, ettei homma menisi överiksi. Selässä istuvalle tulee yleensä kolmesti nopeammin hiki kuin ponille, joka hiostuu kuitenkin suhteellisen helposti. Petri rakastaa hyppäämistä ja on kisakentilläkin parhaillaan, koska se vetää kisatilanteissa täysillä ja pelkäämättä yhtään mitään – se ei hätkähdä jatkuvista kameroiden napsahteluista vaan on ihan in the zone, jonka takia sen kanssa kisaaminen on kyllä ihan helppoa, kun ori vetää kisoissa paremmin kuin kotona.

 

Maastossa Petri lähtee vähän herkemmin ryöstelemään, muttei kuitenkaan juokse pitkiä aikoja kuuntelematta ratsastajaa. Ehdoton ykkönen maastossa on martingaali, joka hidastaa heppaa edes vähän. Pete ei kylläkään säiky mitään niin maastossa kuin maastoesteilläkään, mikä tekee siitä tavallaan ihan mukavan maastoilukaverin. Petri toimii metikössä paremmin yksin kuin kaverin kanssa, sillä se lähtee herkästi rallittelemaan ja kisaamaan, mikä ei tietenkään ole muutenkin jo valmiiksi kuuman hevosen kanssa ihan kamalan hauskaa. 

 

Näin joskus jollain foorumilla ilmoituksen, joka oli otsikoitu Myynnissä aivan järkyttävän kamala varsa, tulkaa hakemaan tää pois. Tietenkin sitten kiinnostuin ja lueskeltuani hieman lisää olin jo täysin myyty. ”Kolmivuotias tällainen kamalan ruma ja ilkeä Pohjanummen Petri Ruusunen haluais uuteen kotiin, kun me ostettiin se vähän niin kuin sika säkissä – ei tätä oo ollenkaan koulutettu ja meille sanottiin, että todella hyväkäytöksinen.. Ei meillä oo tälle hevoselle aikaa eikä oo rahaa lähettää koulutettavaks, eka hakija saa tän vaikka kahella sadalla…” Niinpä soitin omistajalle ja sovittiin tapaaminen jo seuraavalle päivälle.

 

Petri oli tarhassa kahden muun hevosen kanssa, kahden ihan yhtä nuoren mutta paljon kiltimmän varsan kanssa. Petri erottui joukosta aika helposti – punaruunikko ori heitti persettään ilmaan melkein taukoamatta, kun yritin hakea sitä tarhasta. Omistaja sanoi, ettei minun olisi sitä todellakaan pakko mukaani ottaa, olin jo viides joka oli sitä käynyt katsomassa eikä ollut mennyt kaupaksi. Sanoin, että minua ei haitannut pieni juoksulenkki tarhan ympäri. Hetken päästä sain sen kiinni ja matkalla talliin sainkin jo haavan käteeni (josta on muuten vieläkin arpi!) riimunnarusta, kun talutin oria ilman hanskoja ja se kiskaisi itsensä irti hirveällä voimalla.

 

Kuukauden päästä se seisoikin Papu-ponin kanssa samassa tarhassa. 22-vuotias Papu onkin Petriä yli puoli metriä lyhyempi, mutta se komenteli Petriä silloin jo 6-0. Ori rauhoittui suhteellisen nopeasti saapumisensa jälkeen ja itse asiassa meillä se on käyttäytynyt paremmin kuin koskaan ennen – ei sen kanssa tarvinnut olla kuin todella pitkäjänteinen. 

Petrin isä Albin Stenman oli kiva punaruunikko ori, joka oli alun elämäänsä ihan työhevoskäytössä. Alvin kuitenkin oli ehdottomasti parempi ratsuna ja kärryjen edessä, joten se ei jaktanut työhevostöitään enää aktiivisesti, vaan se jäi enemmänkin mielenvirkistykseksi. Alvinilla kisattiin kuitenkin aktiivisesti valjakkoajoa ja koulua tasoilla noviisi ja heB, sillä ei Alvin mikään todellinen taituri kuitenkaan ollut. Ori oli kuitenkin ihan mukava, mitä nyt vähän temperamenttinen ja vauhdikas. Yleisesti ottaen se oli kuitenkin niin lempeä, ettei sitä aina oriksi olisi jaksanut uskoa – paitsi jos lähellä oli tietenkin liian moni tamma, jolloin Alvinilla keitti suhteellisen nopeasti yli. Ori kuoli vaikeaan ähkyyn valitettavan nuorena ja juuri, kun sen varsinaista jalostuskäyttöä vasta ehdittiin suunnittelemaan.

 

Isänisä Rock-Unelma oli musta temperamenttisuuden perikuva. Tältä orilta löytyi omaa tahtoa melkein yhtä paljon kuin itse Petriltä, mikä ei tietenkään aina ollut hyvä asia. Orilla oli aina kauhea kiire joka paikkaan, mutta yleensä se kyllä totteli kun komennus kävi. Rokki oli vähän tylsässä kodissa, kun laadukas hevonen ei päässyt oikeastaan koskaan kisaamaan ja sitä pidettiin vain harrastekäytössä. Kyllähän se hevonen kotonaan toimii myös, mutta Rokista olisi ollut todellinen rusettihai! Se periytti varsoilleen päättäväisyyden ja omapäisyyden, minkä olisi tiennyt voinut pitää myös itsellään..

 

Isänemä Tuulikon Jennifer Aniston oli kuvankaunis tamma, joka menestyi melkein pelkästään ulkonäkönsä vuoksi: tammalla oli mitä mielettömin ja ihanteikkain rakenne, joka teki siitä unelmien näyttelyhevosen, kun tamma ei kisapaikoilla ratsuna ollut alkuun ollenkaan normaali. Iän myötä Jenni rauhoittui ja sen kassa pystyi pikku hiljaa kisaamaan koulua ja viimeisinä kisavuosinaan tammalla hypättiin myös pikkuluokkia sinivalkoisen ruusukkeen edellytyksin! Jenni oli kiva tamma ja se oli lempeä kaikkia hevosia ja ihmisiä kohtaan, eikä sitä uudet tilanteet pahemmin koskaan pelottanut.

 

Petrin emä Rva Ruusunen oli kaunis ja kiltti tamma, jolta löytyi liikkeen lisäksi myös halua työskennellä, joka loi tammasta ihanteellisen kisahevosen, vaikkei tamma kisapaikoilla ollutkaan parhaimmillaan. Kotona Ruusu teki tehtäviä ihan täysillä ja fiilikseen heittäytyen, mutta kisatilanteissa tamma jännittyi paljon, eikä enää suorittanut tehtäviä parhaimmillaan. Suosiolla tamma jätettiin kotikisoihin, mutta näyttelyissä voitiin käydä ulkopuolisillakin paikoilla. Ruusu oli varsoilleen aina kovin lempeä, mutta siitä tuli hyvin tarkka varsoistaan, eikä niihin ihan kuka tahansa voinut koskea. Vieroitukset olivat aina tammalle vaikeita, mutta useamman varsan aikana tamma rauhoittui hiljalleen ja stressasi vieroitusta aina vaan vähemmän.

 

Emänisä Insomnia oli upea voikko ori, jolta ei valitettavasti luonnetta kauheasti löytynyt. Se oli sellainen passiivinen hevonen, kunnes sen selkään nousi. Vaikkei Immo ollut mikään täysautomaatti, toimi se silti hyvin omalla moottorillaan ja teki kaikkensa miellyttääkseen ratsastajaansa. Se loisti niin este- kuin koulupuolella, ja se menestyi kisauransa kanssa todella hyvin. Ori saatiin myös kantakirjattua kakkospalkinnolla, jonka jälkeen Immo saatettiin eläköittää, eli jättää kotiin harrastehevoseksi, mit änyt vieläkin kisaa pikkuluokkia kotitallillaan. 

 

Emänemä Halutaan Nostalgiaa oli perinteinen ratsastuskouluhevonen. Se asui melkein koko pitkän ikänsä ratsastuskoululla tuntihevosena, ja Nosse oli elämäänsä hyvin tyytyväinen, kun se sai huomiota jo pelkästään upealla ulkonäöllään - mutta myös hyvän ratsastettavuutensa vuoksi. Tamma ei turhaan kisaillut, mitä nyt pyöri talliestekisoissa pienimmillä ratsastajilla. Nosse oli kuitenkin niin mukava eläin, että se sai kahden vuoden vapaan jolloin se astutettiin ja sitä kohdeltiin kuin todellista kuningatarta - vielä pitkälle varsansa syntymänkin jälkeen. 

 

Suljen silmät ja sanon: "pidä kiinni Petri Ruusunen!" 09. toukokuuta 2017 (omistaja, 315 sanaa) päiväkirjamerkintä

 

Papun omistaja Naima tuli hakemaan minut kotoa, kun oli luvannut heittävänsä minut tallille. Autoon istuessani huomasin, että hän oli ottanut kameransa mukaan mikä tarkoitti tietenkin kauheaa läjää kuvia Petristä – taas. Tallille ajoi suunnilleen puolisen tuntia ja lähdimme heti suoraan hakemaan kauhukakaraa talliin. Papu sai jäädä ulos, koska aurinkoisessa säässä Petrin saattoi hoitaa ulkona puomilla, joten päivämme alkoi todella hyvin. Ori seisoi kiltisti paikoillaan eikä pelleillyt oikeastaan normaalia enempää, mikä helpotti pientä jännitystäni – en ollut käynyt pojan kanssa maastossa kuin vasta muutaman kerran. Hoidin varustuksen nopeasti ja kiipesin tallin pihalla selkään ja lähdimme Naiman kanssa kävelemään metsään.

 

Alkuun Petri oli hieman jännittynyt, mutta kun se sai kävellä suhteellisen pitkin ohjin niin johan alkoi rentoutumaan. Käännyimme piakkoin pellolle, kun Naima halusi ottaa kuvia kaikista askellajeista sitten kuitenkin. En ollut oikeastaan aiemmin kokeillut oria pellolla, mutta odotukset olivat korkealla. Ravissa poika meni oikeastaan todella hienosti, Pete ei yrittänyt kamalasti mitään temppuja, mutta laukkaa siltä pyytäessäni perse lensi taivaisiin melkoisella vauhdilla ja päänsä poika kiskaisi alas voimalla. Onnekseni pysyin selässä tämän toistuessa muutaman kerran ennen kuin saan Petrin pään ylös ja orin takaisin raviin. Pyysin siltä paljon liikettä ja vauhtia jotta se kuluttaisi edes jotain energiaansa pois. Muutaman kierroksen jälkeen uskalsin pyytää siltä laukkaa ympyrällä, jolloin se laukkasi huomattavasti rauhallisemmin – mutta silti vauhdikkaasti ja petrimäiseen kusipäätyyliin.

 

Kun ponista oli pahimmat energiat saatu pois, uskalsin ottaa sillä vielä laukkaa pitkin peltoa vähän laajemmin. Välillä tuntui, että kohta se lähtee viemään ja meinasin jo huutaa Naimalle, että hyppää nyt vaan tielle, mutta uskalsin samalla luottaa hevoseeni täysin ja se jopa pysähtyi kun hetken päästä pyysin sitä ravin kautta käyntiin. ”Mä otin varmaan 600 kuvaa!” Naima nauroi ja huokaisin syvään. ”Multa loppuu tila puhelimesta!”

 

Tallilla purin pojan pihalla ja heitin Petrille yöpakkasia vastaan fleeceloimen sadeloimen alle – ei se ihan toppaloimipakkasille enää menisi. Papu oli syönyt ruokansa lenkkimme aikana, joten syötin Ruususen vielä hoitopuomilla ennen kuin uskalsin päästää sen takaisin tarhaan Papu-sedän luokse. 

 

Tahdot tulla ja mennä, tahdot olla vapaa! 12. toukokuuta 2017 (omistaja, 470 sanaa) päiväkirjamerkintä

 

Naapuritallin Maija soitti tarvitsevansa maastoiluseuraa ja kysyi, että lähtisinkö Petrin kanssa vähän rallittelemaan. Ajattelin huomista kouluvalmennusta ja lupasin lähteä mukaan, josko hevonen olisi sitten huomenna paljon parempi kuin yleensä. Lähdinkin heti ajamaan tallille ja Maija lupasi ratsastaa meille odottelemaan. Petri oli otettu aamulla sisään ja ori oli siitä hyvin tuohtuneen oloinen. Avasin karsinan oven vihellellen ja automaattisesti ponille porkkanaa tarjoten – tänään en haluaisi hampaanjälkiä itseeni. Petri ei kuitenkaan ollut liikutuksesta ihan kovin innoissaan, harmaa ja viileä sää ei olisi Ruususta kiinnostanut sitten ollenkaan. Kiinnitin Petrin käytävälle ja varustin sen nopeasti nähdessäni Maijan ja hevosensa tien päässä. Astuimme tallista ulos juuri, kun Maija ja Aamu saapuivat paikalle.

 

Lähdimme meille tutulle reitille, minä kuljin Maijan edessä Petrin kanssa. Alkuun uskalsin jopa antaa pojalle hieman pidempää ohjaa, sillä Petri oli huomattavasti helpompi joukon etu- kuin takapäässä. Kun päätimme ravata, jouduin pidättelemään Petriä paljon, mutta ei se pahemmin yrittänyt käsistä lähteä – mitä nyt olisi vain halunnut ravata vähän lujempaa. Nuori oli hyvin tuhmalla päällä, se riuhtoi päätään joka suuntaan ja ravasi jotenkin ihan epämääräisesti tiellä, missä se yleensä osaa ravata melkein koottunakin. Maijalla ei ollut ongelmia poninsa kanssa, mutta he joutuivat ottamaan taakse vähän välimatkaa, kun Petrin takapää alkoi hyppiä vähän uhkaavasti omiaan.

 

Pääsimme tielle, jolla yleensä otin Petrillä laukkaa ja uskalsimme Maijan kanssa ainakin yrittää muutaman laukannoston verran. Yritin hakea Petriä ensin tuntumalle ja tällä pätkällä Petri tuntui kyllä huomattavasti paremmalta – se tiesi, että laukkaa ei saa nostaa jos ei osaa käyttäytyä. Toisaalta, heti kun asetin jalkani laukka-apuja varten, ori lähti vetämään minua täysin 6-0. Kiroilin suureen ääneen ja pidätin oria kaikilla mahdollisilla avuilla ja muutaman metrin jälkeen poni kyllä pysähtyi – se teki äkkipysähdyksen ja lensin komealla kaarella Ruususen kaulan yli.

 

Hetkeksi kaikki pimeni, mutta kuulin Maijan huutavan Petrin nimeä ja tömähtävän itsekin maahan, ja sitten hiljeni.

Olin jossain välissä nähtävästi noussut istumaan, mutta tajunta palasi vasta hetken päästä. Nenästä vuosi verta ja päässä heitti, Maija piti kumpaakin hevosta ohjista ja seisoi edessäni. ”Tarvitseeko soittaa apua?” ”Ei tarvitse, mutta voitko heittää mut kotiin?” Maija lupasi auttaa minut tallille, kävisi sitten viemässä Aamun kotiin ja palaisi sitten pian takaisin. Kävelimme hiljakseen takaisin, vasen lonkka oli kuin kirveellä isketty jokaisella askeleella ja Petri taisi ymmärtää kivun, kun se ei yrittänyt riehua enää ollenkaan. Ori käveli vierelläni pää maata hipoen ja taputtelin sitä kävellessämme.

 

Tallilla Naima hoito Petrin pois ja minä kävin istumaan käytävälle, pää yhä pyörien. En teinnyt, paljonko aikaa oli mennyt, mutta mielestäni Maija saapui todella nopeasti omalta talliltaan autonsa kera. Naima lupasi ajaa autoni pihaan, eipä sitä tallillekaan voinut valitettavasti jättää. Maija ei kuitenkaan suostunut jättää minua yksin kotiin, vaan lupautui jäämään yöksi. Illalla vielä Naimakin saapui hetkeksi paikalle. Nukahdettuani jossain välissä sohvalle koko loppuyö unohtui ja heräsin aamulla paljon paremmissa tunnelmissa. Kipu oli joka paikassa kova ja totesin tarvitsevani uuden kypärän. Maija lähti muutaman tunnin jälkeen ja lupasi pitää Petrille tänään kurinpalautustunnin. 

 

Sama tunne aina aamuisin. 13. toukokuuta 2017 (vuokraaja, 466 sanaa) päiväkirjamerkintä

 

Lenkkeilykausi oli vihdoin avattu loppukeväästä minun tapaani, ja olin maanantain poikkeuksellisen vapaapäivän johdosta vihdoin raahautunut läheiselle lenkkipolulle. Kuinka piristävää nähdä aurinkoa pitkästä aikaa, satuin tuumimaan juuri, kun nappikuulokkeistani kajahteleva jytä keskeytyi ja vaihtui pirisevään soittoääneeni. Vastasin tietenkin samalla hidastaen tahtiani kävelyyn.

”Oosa, onko sulla ihan kamala kiire? Tarvitsisin apua just nyt ja heti paikalla”, tiedotti puhelimesta ystäväni Aino melkein hädissään. Hetken kuunneltuani Ainon papatusta asian laatu kävi selväksi; nuoren naisen suomenhevosori Petri kaipaisi pikaisesti liikuttajaa täksi päiväksi. Aino oli luullut sopineensa liikutuksesta Papu-ponin omistajan Naiman kanssa, mutta Naiman tavoitettuaan hän olikin todennut naisen olevan sillä hetkellä Rovaniemellä sukulaisiaan tapaamassa. Kukaan muukaan ei siihen hätään ollut ehtinyt liikutuspuuhiin, joten Aino oli keksinyt minut.

 

Joten niin päättyi kevään ensimmäinen lenkkini vajaan puolen kilometrin jälkeen, kun ryntäsin kotiini vaihtamaan varustusta ja kipin kapin kiipesin rattiin mukanani koirani Varpu. Olin oikeastaan odottanut Petrin kohtaamista innolla, sillä haastavammat tapaukset olivat erityisesti mieleeni, mutta hyvää tilaisuutta tavata uljas ori ei ollut löytynyt aikaisemmin. Varpun jäädessä pettyneenä autoon odottamaan, kiiruhdin itse sisälle talliin hakemaan välttämättömimmät tarvikkeet (porkkanan ja ketjuriimunnarun sekä runsaasti sisukkuutta) hevosen metsästykseen.

 

Tarhan luokse päästyäni Papu-poni tuli iloisesti tervehtimään minua, mutta Petri jäi varautuneena hiukan taemmas. Olin luullut selviytyväni tästä vaiheesta hyvin, mutta varsinainen kiinniotto osoittautui todelliseksi haasteeksi. Sain maanitella Petriä luokseni ja kävellä ympäri tarhaa varmasti kymmeniä kiemuroita, kunnes punaruunikko ori vihdoin antautui kiinnitettäväksi melkein haukaten puolet sormistani porkkanaa tyytyväisenä mutustaessaan. Pyörittelin silmiäni jo siinä vaiheessa, joten vein rauhattoman Petrin suosiolla puomille varustettavaksi; olihan Aino minulle maininnut sen olevan hengen säilymisen ja hermojen kannalta suositeltavampaa kuin käytävällä saatikka sitten karsinassa varustaminen.

 

Varustetaistelujen jäljiltä Petri näytti oikein komealta vaaleansinisessä varustuksessaan. Suitsissa kuljettiin kentän laitaan ja siitä sopivasti jo pienenä penskana ratsastuskoulussa opittuun siistiin kaartoon. Aurinkoinen sää näytti miellyttävän siihen asti kärttyisenä ja komenneltavana ollutta nuorta hevosta, mikä sai myös minut rentoutumaan, vaikka uuden tuttavuuden selässä saakin aina olla hiukan varuillaan. Alkuun annoin Petrin verrytellä pitkien ohjien kera runsaamman aikaa kuin yleensä, sillä olin uppoutunut ratsuni tavoin kevään lämmön ihastelemiseen. Töihin alettiin kierrellen ja kaarrellen ympäri kenttää, ja suomenhevosori tuntui oikein miellyttäväliikkeiseltä allani, vaikka tuppasikin aluksi jarruttelemaan turhan päiten. Käskin Petrin kuitenkin töihin enkä antanut sen hidastella tai kiihdyttää mielensä mukaan. Laajat ympyrät sujuivat kauniisti ravissa ja laukkakin keinui mukavaan tahtiin, kokeiltiinpa myös ravipohkeenväistöä. Tarkoitukseni oli vain liikuttaa Petri eikä väsyttää sitä kovin haastavilla aivopähkinöillä, sillä Ainon mukaan se oli saanut niistä tarpeekseen edeltävänä päivänä, joten jätin ratsastuksen tarkoituksella kevyeksi. Loppua kohden Petri sai jostain energiaa pomotteluun ja se yritti kiihdyttää tahtia mielin määrin muutaman laukkapätkän verran.

 

Noin tunnin ratsastuksen ja jälkiverryttelyjen jälkeen taputin Petriä kaulalle tyytyväisenä. Purin sen varusteistaan ja ruokin puomilla ennen kuin kuljetin sen takaisin tarhaansa shetlanninponi Papun seuraksi. Tarkistin vielä kaiken olevan kunnossa ja kiiruhdin autoon tekemään sen, mitä olin ajatellut jo ratsailta laskeutuessani tehdä; soitin Ainolle innoissani ja kysyin, josko tällaisesta Petrin kanssa kujeilusta voisi tulla tapa.

 

Jätä astiat altaaseen silloin kun sielussa salamoi. 15. toukokuuta 2017 (omistaja/eläinlääkäri, 367+25 sanaa) päiväkirjamerkintä

 

Petrin saaminen traileriin oli jo tarpeeksi vaikeaa, mutta sen saaminen ulos oli vielä haastavampaa. Ori pörisi minkä kerkesi ja liimasi jalkansa maahan eikä suostunut ottaa askeltakaan taaksepäin. Jouduimme klinikan pihassa naamat punaisina Naiman kanssa lahjoa hevonen ulos herkuilla, josta en tietenkään ollut ylpeä. Kehuin poikaa silti reippaasti ja sain hävetä taas silmät päästäni, kun se riehakkaasti repäisten kiskaisi itsensä vapaaksi. ”PETRI IHAN OIKEASTI!” eläinlääkärimme karjaisi ja ori jähmettyi paikalleen. Nolona nappasin suistiin kiinnitetyn juoksutusliinan käsiini ja talutin orin reippaasti sisälle. Olimme tuoneet Petrin rokotettavaksi paikan päälle, jotta pikkupoika saisi vain enemmän kokemusta.

 

Rokotukset itsessään sujuivat todella hyvin, Petri seisoi siististi paikallaan ja päätimme vielä tutun eläinlääkärin antamalla alennuksella katsoa vielä Ruususen liikkeet juoksutustestin muodossa. Kävelimme ulkona sijaitsevalle kentälle, jossa Petri sai pitkän liinan kanssa juoksennella päättömästi omaan tahtiinsa. Ori hirnui äänekkäästi ohikulkeville tammoille ja ruunille ja yhden orin ohittaessa kentän Petri pisti pöhinäksi. Se rupesi kuopimaan maata reippaasti ja yritti pukittelemalla kiinnittää toisen orin huomion, mikä vain nauratti meitä ja orin omistajaa. ”Petri taitaa haluta tapella, sen itsetunto on ehkä ottanut kolahduksen kun pihassa seisova shettis antaa sille aina turpaan,” virnistin eläinlääkärille, joka nauroi nyt melkein vedet silmissä.

 

Käyntiä Petri ei millään olisi halunnut mennä, joten jouduin laittamaan Naiman kävelemään orin vierellä. Tästä syystä Petri yritti hyppiä reippaasti pystyyn ja kamala komennus alkoi taas. Muutama eläinlääkäriksi opiskeleva kysyi lupaa tulla seuraamaan heppaa tarkemmin ja tietenkin annoin luvan – kukapa ei haluaisi nauraa täyskusipääorille, joka ei osaa käyttäytyä julkisilla paikoilla. Naiman kävellessä Petrin vierellä jouduin selostamaan sen taustoja, ettei kukaan pitäisi sitä vahingossa hulluna. Kun saimme luvan siirtyä raviin, Naima juoksi äkkiä Petrin alta pois, kun ori lähti liitämään mitä upeinta kiitopukkilaukkaa. ”Ei enää näitä hitaita askellajeja, pökköä pesään!” olisi Petri todennäköisesti sanonut.

 

Kun ravistakin saatiin ihan hyviä pätkiä, päätettiin yrittää vielä laukkaa. Tähän mennessä askellajit olivat puhtaat, mitä nyt Petri välillä puksutti menemään jossain possukäyntiravipassissa, joka ei näyttänyt kamalan fiksulta. Petri oli kuitenkin vähän väsynyt, joten se laukkasi normaalisti liinan päässä enää turhia riehumatta, joka tietenkin aiheutti minussa mielettömän hyvän olon tunteen! Kun laukkakin todettiin puhtaaksi, kävelytin poikaa vielä muutaman kierroksen käynnissä, ennen kuin se sai jokaiselta paikallaolevalta herkun siedettävän käytöksensä vuoksi. Ennen lähtöä takaisin kotiin kävin vielä pikaisesti maksamassa laskun ja nappaamalla mukaan vielä eläinlääkärin kirjalliset kommentit!

 

”Edelliskertaan verrattuna Petri oli todella hyvällä tuulella. Rokotukset nyt (05/17) ajantasalla, ei mitään ongelmaa. Juoksutuskoe puhdas, kaikki askellajit ok, mitä nyt vähän turhia riehui ;)” 

 

Joku on kaliffi, toinen on seriffi - mulle tää narrin rooli suotiin. 10 kesäkuuta 2017 (Layda VRL-14488, 286 sanaa) päiväkirjamerkintä

 

Vai Pohjanummen Petri Ruusunen... Kuulosti epäilyttävältä ja söpöltä yhtä aikaa, mutta kun Aino minulle oriansa juoksutettavaksi tarjosi, niin mikä jottei, suostunhan minä!

 

Olin juuri saapunut tallin pihaan, ja heti sinne astuttuani huomasin tarhan, jossa möllötti ruunikko hevonen ja pikkuinen shetlanninponi. Kävelin tarhalle ja avasin portit. Ruunikko suokki, myös Petri nimeltään, asteli uneliaasti minua kohti. Ori alkoi hieman painaa korviaan niskaansa vasten minua lähestyessään, mutta minun ei tarvinnut sanoa kuin napakka "Ei", niin korvat olivatkin taas höröllä. Napsautin riimunnarun ruunikon riimuun ja taiteilin sen portin läpi ilman, että shettis karkaisi. Hepat hirnahtivat toisilleen kaihoisasti, mutta eivät sen kummemmin seonneet vaikka joutuivatkin eroamaan.

Parin sivuloikan saattelemana pääsimme talliin, jossa harjasin hevosen ja laitoin sille suitset ja löysät sivuohjat, jotta hevonen käyttäisi myös kaulalihaksiaan.

 

Aloitin alkukäynneillä ottamalla ohjat hetkeksi pois, mutta heti kun ne lähtivät niin lähti Petrikin. Ori pukitti kerran, mutta itse laskeuduin kyykkyyn ja odotin että karkuri palaa. Olimme onneksi jo kentällä, muuten olisi tullut hevosenmetsästyreissu!

Alkushow'n jälkeen aloitimme ravissa vasempaan, hetken päästä oikeaan. Alkuun nuori suokki hieman testaili hermojani rikkomalla laukalle tai jäämällä käyntiin, unohtamatta paria loikkaa omatekemänsä lantakasan ylitse.

 

Ravien jälkeen siivosin kakat pois ja jatkoimme laukkaa. Tässä vaiheessa Ainokin tuli katselemaan menoa, kun Petri mennä laukkasi ensin kauniisti muodossa, sen jälkeen pukitellen ja piereskellen. Tässä vaiheessa huomasi kuinka nuori Petri oikeasti on, sillä ympyrällä sen tasapaino heitteli aivan miten sattuu. Tämän takia vaihdoin vielä muutaman kerran suuntaa laukassa, jonka jälkeen siirsin hevosen raviin. "Hyvä, eiköhän nyt riitä!" kehuin hevosta ja kutsuin se luokseni. Petri tuli yllättävän kiltisti, joten se sai minulta porkkanan.

 

Aino haki hevosensa harjattavaksi, sillä itselleni tuli jo hieman kiire omalle tallille.

Kiittelin vielä että sain tutustua Petriin, joka vaikutti erittäin hauskalta (ja haastavalta) hepalta, siihen olisi ehkä joskus kiva tutustua lisääkin?

Estevalmennus 11. heinäkuuta 2017 - valmentajana Nintsu (129 sanaa)

 

Koska Petri oli pitämässäni kouluvalmennuksessa tuntunut hieman hitaasti veryvältä, sai Aino myös estevalmennuksen alkajaisiksi ratsastaa oritta uraa pitkin paljon eteen kevyellä kädellä. Liekkö ori tajunnut estesatulan tarkoittavan estevalmennusta, sillä hevonen oli paljon energisempi ja vertyikin nopeammin. Kun ratsukko alkoi näyttää sopivan reippaalta ja vertyneeltä, siirryimme ravissa ympyrälle parin ravipuomin pariin. Petrin tuli tulla puomeille rentona ja pyöreänä ja säilyttää pyöreys ja takaosan aktiivisuus myös muualla ympyrällä. Kun homma sujui ravissa molempiin suuntiin, tehtiin samaa tehtävää laukassa kavaletilla pyöreyttä ja rentoutta hakien. Pian Petri olikin sopivan vireä pientä rataa varten. Olin rakentanut paljon loivia kaarteita sisältävän radan, jossa ideana oli ratsastaa hevonen kaarteissa pehmeäksi ja rennoksi aina ennen seuraavaa hyppyä. Tehtävä tulikin ratsukolle tarpeeseen. Menevän hevosen kanssa kaarteet kannattaa käyttää hyödyksi ja pyrkiä rentoutumaan kädellä kaarteessa, jottei rata mene vetokilpailuksi.

 

Kouluvalmennus 11. heinäkuuta 2017 - valmentajana Nintsu (130 sanaa)

 

Alkuverryttelyssä Petriä ei olisi hommat oikeen kiinnostaneet. Ole tarkkana kun pyydät hevosta eteen, ettet jää puristamaan jalalla vaan myös päästät irti ja annat hevoselle mahdollisuuden liikkua itse eteen. Kun Petriä aluksi ratsastettiin vain eteen kevyellä kädellä muuta vaatimatta, alkoi oriin moottori heräillä ja pääsimme aloittamaan hevosen työstämisen. Aino sai hommakseen pyöritellä Petriä isolla keskiympyrällä harjoitusravissa ja tehdä voltit ulos ympyrältä jokaisella ympyrän neljänneksellä. Tällä tehtävällä Petri saatiin kyljistään notkeammaksi ja paremmin sekä sisä- että ulkopohkeelle. Jotta oriin raviin saataisiin lisää joustoa, alettiin voltilla ravia hieman koota ja ympyrän kaarella lisätä. Muista nopeat, lyhyet avut, äläkä jätä apua päälle! Laukassa ratsukko teki vielä ympyräkahdeksikkoa molemmissa laukoissa. Erityishuomiota kiinnitettiin vastalaukkaympyrältä myötälaukkaan siirtymisessä, jossa Petri olisi mieluusti halunnut kiihdyttää. Sitä ei tietenkään sallittu, vaan laukan tahdin tuli säilyä myös helpompaan suuntaan (myötälaukkaan) tultaessa.

 

- Ethän missään nimessä jätä Petriä yksin tarhaan? Lähtee todellakin karkuun, vie siis ensin Petri ja sitten Papu talliin. 

- Riimu aina päässä niin karsinassa kuin tarhassakin, helpottaa päivittäistä hevosenmetsästystä. 

- Loimitus aina sään mukaan ja vähän arvioiden, talvella pärjää pitkälle kun ei klipata. 

- Talutus aina ketjunarulla, hoidettaessa perinteisellä riimunnarulla kiinni.